Studia Media?   Toimitustyön kurssi   Toimitus   Arkisto   Juttuvinkki   Palaute   

Tampereen teknillisen yliopiston yritysviestinnän harjoituslehti

 
Etusivu - Pääkirjoitus - Tulevaisuudessa opiskelijan on varuduttava pitkänmatkan pikajuoksuun
Tulevaisuudessa opiskelijan on varuduttava pitkänmatkan pikajuoksuun

TTY:llä on edessä kiireinen lukukausi. Siirtymäaika uuteen tutkintorakenteeseen on päättymässä. Vanhassa tutkinnossa opiskelevien on viimeisteltävä opintonsa kevään aikana ja valmistuttava elokuuhun mennessä.

Teekkarin näkökulmasta uudistus ei ole ollut hätkähdyttävä. Suurimmat muutokset ovat kandintyö sekä tiukentuneet, mutta kohtuullisilta vaikuttavat, opiskeluajat; vuosiin mahtuvat niin vaihto kuin työharjoittelukin. Hallituksen mielestä valmistumisajat ovat kuitenkin vieläkin liian pitkiä.  Lama ja suuret ikäluokat uhkaavat Suomen taloutta. Työuria on pidennettävä ja opiskelijat saatava nopeammin työelämään.

Ennen vuoden vaihdetta opintotuen kehittämisen johtoryhmä jätti esityksen, jossa ehdotettiin tukikuukausien jakamista erikseen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Samalla pohdittiin, voisiko pelkkä asumistuen nosto kuluttaa tukikuukausia opintotuen tapaan.  Elinkeinoelämän keskusliitto latasi kovemmilla panoksilla. Helsingin Sanomien mukaan se haluaisi maksullistaa yli tavoiteaikojen menevät opinnot.

Esitysten tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita valmistumaan sutjakkaammin. Keinot kuitenkin vaikuttavat kovilta. Onko painostaminen oikea tapa lyhentää opiskeluaikoja? Eivätkö matalatuloiset opiskelijat ole jo tarpeeksi ahtaalla?

Toki on esitetty parannuksia kuten opintotuen sitomista indeksiin, mutta ovatko korotukset tämänhetkisessä taloustilanteessa realistisia? Varsinkin kun samoihin aikoihin on keskusteltu siitä, pitäisikö opiskelut rahoittaa pääosin opintolainalla. Toivottavasti lopullisissa päätöksissä pyritään kauaskatseisuuteen. Tavoite tuskin on, että opiskelijat palavat loppuun ennen ensimmäistä työpäiväänsä.

Vuoden alussa voimaan tuli laki, jonka mukaan yli 25-vuotiaat työttömät voivat opiskella työttömyysturvalla. Työttömien opiskeluinnokkuuden toivotaan kasvavan, koska tuet eivät enää putoa alhaisen opintotuen tasolle. Hyvä, että työttömiä kannustetaan, mutta eikö tilanne ole ristiriitainen.

Kannattaisiko nuorten opiskelijoiden painostuksesta huolimatta viivästyttää opintoja muutamalla vuodella? Tarpeeksi vanhana opiskelusta näyttäisi saavan kohtuullista palkkaakin.

Linda Rekosuo
Toimituspäällikkö

 
Pääkirjoitus