Kimmo Sipilä, teksti

Postilaatikon metallinen luukku kolahti. Siinä lähti nipullinen työpaikanhakukuponkeja kohti kesätyöpaikkaloton arvontaa. Voittotodennäköisyyden parantamiseksi myös elektronisia kuponkeja on lähtenyt maailmalle sähköpostitse vähintään kolmekymmentäseitsemän. Tämä taitaa olla liiankin tuttu skenaario jokaiselle paukkupakkasen nujertamalle opiskelijalle.

Kesätyöpaikkaloton kuponkien viimeinen lähettämisaika on käsillä ja siksipä CV:ta hiotaan, käydään kuuntelemassa työpaikanhakuun liittyviä luentoja, osallistutaan yrityspäiville, ollaan optimisteja ja toivotaan parasta. Parhaassa tapauksessa voittaa jättipotin ja saa mahdollisuuden käyttää kesän kasvottoman yrityksen palkkalistoilla tehden rahaa amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle. Mutta minkä takia? Rahan? CV:n?

Yliopisto on  ylioppineen nuoren viimeinen etappi ennen monen kymmenen vuoden työrupeamaa. Työvoiman tuotantolinjalta selviämisen jälkeen on mahdollisesti vuorossa integrointi ”hyvin” toimeentuleviin kansalaisiin, niihin joilla ei saa olla omaa elämää, ainakaan arkisin aamukahdeksan ja iltaviiden välillä. Palkkana tästä ovat kohentuneet tulevaisuuden näkymät, joiden perusteella pankki myöntää auto- ja asuntolainaa oikein ”reilulla” kädellä.

Olisiko tästä kesästä hyvä muistaa jotain muuta kuin työpaikan stressi ja kiire? Entä jos kesätyöpaikan tavoittelun sijaan käyttäisit Suomen valtion takaamaa opintolainaa ja sijoittaisit sen suoraan tärkeimpään pääomaasi - omaan hyvinvointiisi. Nykyihmisen elämän liukuhihnalta on välillä hyvä astua sivuun, hihnalle pääsee kyllä helposti takaisin.

Kesätyöpaikkaloton todellinen voittaja taitaa kuitenkin olla se, jolle ei tule arpakuponkeihin vastauksia.  Nauti auringosta, nurmikosta, festareista, ystävistä ja elämästä vielä kun se on mahdollista. Ehkä ensi kesän lotossa käy huonompi tuuri.